28.11.2012

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Riikka Ala-Harja: Maininnousu
Like, 2012
Sivuja: 209
Kansi: ??
Kotimaista proosaa
Lisäksi: 
Teos on Finlandia-ehdokas

Emma kävelee sairaalan parkkipaikalla. Kävely on parantunut. 
Emma valittaa, että kolme sen sairaalaan tuoduista merirosvonukeista on hävinnyt. Joku on varastanut ne, Emma väittää itkuisena. 
Ei Emma itke, että sillä on leukemia, ei Emma itke sairaalaelämää, ei Emma itke ahdistusta siitä että isä ja äiti välttelevät toisiaan eivätkä viihdy toistensa seurassa; paria muovilelua Emma suree.
Oletko etsinyt joka paikasta, kysyn.
Olen, Emma vastaa.


Melko pian Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-teosta lukiessani se iski. Epävarmuus. Onko minussa jotain vikaa, kun tämä teksti ei kosketa? Luen ahdistuneen ja väsyneen naisen ajatuksia: mies pettää ja ainoa lapsi on sairastunut vakavasti, leukemiaan. Mutta minua teksti ei kosketa ja tunnen salakavalan pettymyksen hiipivän mieleeni ja keskityn tarinan tunnelman kannalta vääriin asioihin. Tai sitten juuri niihin minun kannaltani oikeisiin, niihin piirteisiin, jotka saivat minut etääntymään tarinan maailmasta liiaksi, etten tuntenut sitä, mitä halusin.

Minua häiritsi tekstin yksitoikkoisuus ihan suunnattomasti. Kuinka kertoja toistaa muiden henkilöiden nimiä liiaksi, miten lyhyet lauseet katkaisivat tunnelmaa liiaksi, tuntuu kuin koko kirja olisi vain täynnä pisteitä. Samalla ymmärrän, että tämä on keino vahvistaa sanottua. Nainen on ihan hukassa lapsensa sairauden ja tylyn petturimiehen kanssa, hän tuntuu olevan niin voimaton, että jokaisen asian ajatteleminenkin tuntuu käyvän työstä. Kun hän taas kiihtyy, innostuu ja vihastuu, ketjuttuu teksti sivulauseista ja pilkut rytmittävät lukijankin kiristämään tahtiaan. Tässä on siis varmasti harkintaa mukana, mutta juuri tuo tympeiden päälauseiden toteavuus ja lakonisuus vieraannuttivat minut liiaksi tuntemasta vahvemmin.

Kirja on Finlandia-ehdokas, sitä on kehuttu kansainväliseksi kirjaksi, sen kieltä ja koskettavaa tarinaa on kehuttu kritiikeissä, blogeissa ja kirjakeskusteluissa. Ymmärrän kyllä, mutta Maihinnousun vimma jäi minulta kokematta. Pidin yllättäen siitä, että Julie antoi kuitenkin itsestään niin uhrautuvaisen kuvan ja miehensä näyttäytyi lukijalle suoranaisena hirviönä, tunteettomana pettäjänä, joka ei edes lapsen sairastuessa pysty tukemaan omaa vaimoaan, vaan aina kohdatessa syyttelee ja välttelee.

Pidin siitä siksi, että tämä oli kuitenkin Julien lukijalle antama kuva miehestään, yksi kirje on mukana todisteena siitä, että mies on pikkumainen ja vihainen, mutta lopulta kaikki kerrottu on kuitenkin Julien ja lukijan välinen asia. Onko näin väsynyt nainen tarkkasilmäinen oman avioliittonsa suhteen? Voiko mies olla noin kamala? Harhauduin miettimään lukijan ja kertojan suhdetta, kun pääsin yli kielestä ja siitä, että itse tarina ei minua koskettanut. Jotain herkullista siinä oli, että henkilöt olivat niin kykenemättömiä kohtaamaan toisiaan, tympeitä ja typertyneitä samanaikaisesti.

Joskus kirja vain sytyttää pienemmän liekin, mutta yhtä koska sen ratkaisuja voi kiittää, epäillä ja tutkiskella. Minulle tämä oli nimenomaan lukukokemus, jossa maininnousu, Julien avioliitto ja lapsen sairastaminen olivat toissijaisia. Jäin miettimään rytmitystä, kertojaa, kieltä, kaunista kantta ja selkeää taittoa.

Kirja Adlibriksessä ja kustantamon sivuilla.

13 kommenttia :

  1. Minä taas pidin kovasti ja ymmärsin naisen kiukun miestä kohtaan. Kielellisestikin tämä toimi omalla kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tästä kiukusta, olisin halunnut pitää enemmän myös kirjasta.

      Poista
  2. Kiitos hienosta, rehellisestä arviosta! Minä haluan lukea tämän kirjan jossain vaiheessa, mutta en pidä kiirettä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua harmittaa, että lukukokemus jäi etäiseksi, mutta ei sille aina mitään mahda. Pettymys se oli, mut löysin sitten kirjasta muuta hyvää.

      Poista
  3. Jännittävää; saan tämän kirjan huomenna hyppysiini viikonlopun ajaksi :) Ala-harjan aiemmat romaanit ovat upottaneet minut, ja nyt kun olen lukenut monen moisia arvioita, on mielenkiintoista hypätä itse kirjaan ja kokea se. Katsotaan, miten lukijan käy :)

    VastaaPoista
  4. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta tartun kokemukseesi kirjan kielen yksitoikkoisuudesta; liikaa pisteitä, jotka rikkovat ajatusta ja kerrontaa sekä jollakin tapaa vaikeuttavat jouhevaa luentaa. Kuten mainitsitkin, kyseessä on ehkä tehokeino jolla kirjailija haluaa alleviivata päähenkilön ahdistusta ja henkisesti rajoittunutta elämää. En tiedä.
    Arviosi herätti itseni pohtimaan oman esikoiskässärini kieltä ja maailmaa. Puhuvatko ne samaa kieltä niin henkisesti kuin fyysisestikin? Onko kerronta ja kieli oikeassa suhteessa tarinan henkeen? Mielestäni on. Omiin pelkoihin suljettu päähenkilö ei voi kuvata ympäristöään tai tuntemuksiaan monisanaisesti ja vivahteikkaasti vaan ikään kuin sumun tai harson läpi. Siten ja siltä pohjalta kirjoittajana tekstin rakensin ja toivon että tunnelma sitä kautta välittyy myös lukijalle entistä tiiviimmin. Tuleva vuosi osoittaa, oliko valintani oikea.

    VastaaPoista
  5. Minä en ole ajatellut lukea tätä, mutta nappasin kirjaston poistohyllystä vähän aikaa sitten jonkun vanhemman Ala-Harjan. Saa nähdä, miten sen kanssa käy.

    On aina hyvä kuulla ylistyksen keskeltä se poikkeava ääni. Silti minulla on vähän samanlainen pöllämystynyt ja hölmö olo Ollikaisen Nälkävuoden kanssa, vaikka pidin siitä varmasti enemmän kuin sinä tästä teoksesta. En ole kuitenkaan samalla tavalla ekstaasissa kuin koko muu Suomen kansa.

    Minua häiritsi blogistaniassa paljon parjatussa Tatiana de Rosnayn Mokassa juuri samanlainen töksähtelevä, ylilyhyiden lauseiden teksti. Näin etenkin alussa, jossa se kyllä selvästi kuvasi äidin järkytystä lapsen jouduttua onnettomuuteen, mutta sitä oli silti raskas lukea. (Muuten pidin kirjasta enemmän kuin moni muu, vaikkei se mikään loistava romaani ollut).

    VastaaPoista
  6. Minua jäi kiinnostamaan mitä kertoja jätti kertomatta itsestään, kun mies ei viihtynyt. Oliko mies vaan niin ääliö?
    Nimim. mies vaan

    VastaaPoista
  7. Lukaisin Maihinnousun viime viikonloppuna, mutta en ole saanut kirjoitettua siitä blogiini, koska lukukokemus oli pettymys. Teoksen tyyli ei vaan kolahtanut.

    VastaaPoista
  8. Ehkä kävitkin lukemassa, olin hyvin samanmoisissa tunnelmissa. Hämmentynyt olin siitä, että kirja nousi ehdokkaaksi Finlandia-palkituiksi, joskin ounastelin näin käyvän kritiikkien perusteella.

    Minua tökkivät juuri lyhyt lause ja kerronnan toteavuus. Jäin etäiseksi aiheessa, jonka luulin koskettavan.

    VastaaPoista
  9. Minulla on tämä jo lukupinossa asti, mutta en ole pitänyt kiirettä. Ensi vuoden puolella siis kenties ;)

    VastaaPoista
  10. Sain kirjoituksestasi vertaistukea toisen kirjan lukemiseen, kiitos :) Luen kirjaa, jonka olettaisi satuttavan ja tulevan iholle, mutta puoleenväliin mennessä tällaisia hetkiä on tullut yksi. Se on aika vähän. Toivottavasti loppupuoli antaa enemmän, nyt lukeminen on enemmän mekaanista suoritusta, ei elämys.

    VastaaPoista
  11. Hei,
    blogissani Kolmen kuukauden kukka- ja kakkuterapia
    on Sinulle tunnustus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!