9.11.2011

Tee-se-itse (DIY) Kirjahylly

Kun viimeksi Juri rakensi kirjahyllyn, esittelin sitä täällä blogissa ja sain kommenteissa kyselyitä siitä, että miten se on oikeastaan rakennettu. Huomasin myös, että blogiini etsiydytään hakusanoilla "kirjahyllyn rakentaminen", "kirjahylly", "DIY kirjahylly" jne.. Nyt kun eilen kirjahylly sai vierelleen kaverin, päätin kuvata eri työvaiheet ja dokumentoida rakentamisen lukijoita varten. Ehkä joku innostuu tekemään samanlaisen kotona tai saa muuten vinkkejä, sillä rakentaminen on todella helppoa. Minun on toisaalta helppo näin sanoa, koska osallistuin rakentamiseen vain kameran linssin takaa. :D

1.
Ensiksi ostetaan tarvittavat materiaalit, jotka tällä kertaa löytyivät Bauhausista. Ideana oli löytää sellaista materiaalia, jota ei tarvitse lähteä sahaamaan oikeaan mittaan. Puut ovat siis valmiiksi sen kokoiset, kun halusimme hyllyn olevan. Puita valitessa kannattaa tarkistaa, että laudat on suurin piirtein suoria ja mitään liian tummia oksankohtia niissä ei ole. Että puut olisivat valmiiksi mahdollisimman kauniita.


2.
Laudat hiotaan kevyesti.

3.
Koska hyllyn on hyvä olla ihan kiinni seinässä, niin päätylautoihin tulee tehdä pienet kolot jalkalistaa varten. Ensiksi mitataan tarvittava syvennys ja puuhun tehdään merkinnät. Juri halusi pyöristää leikkauskulman, joten hän käytti kolikkoa pyöreän kulman piirtämisen apuvälineenä. Tämä oli ainoa työvaihe, jossa käytettiin sahaa. Kuvassa näkyy pistosaha työn touhussa.


4.
Päätypuut asetellaan lattialle. Hyllyn etuseinä tulee ylöspäin, jotta hyllylevyjen etureuna saadaan tasaan päätylevyjen kanssa. Laudoissa on aina pientä heittoa, joten tällä tavalla etureuna näyttää hyvälle ja ne pienet virheet lautojen mitoissa jäävät katseilta piiloon.

Rakentajan huomio: Mittaa aina kahdesti (tai tarkasti) hyllylevyjen paikka ennen ruuvaamista, ettei tule virheitä kuten oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy. Juri ei porannut ruuveille reikiä, vaan hän ruuvasi suoraan ne puun läpi. Alin hyllylevy jäi 7cm irti maasta, joten mahtuu imuroimaan alta ja takapuolelle jää myös listalle tilaa.


5.
Ensin rakennetaan ulkokehikko, ja varsinaisia hyllylevyjä aletaan lisäämään vasta tämän jälkeen. Ylimmät ja alimmat hyllylevyt lisätään pystylautoihin ruuveilla. Lopputuloksena on yksi kokonainen nelikulmio ja yksi vajaa, kuten vasemmassa kuvassa näkyy. Keskisauman liitokseen käytetään T-kirjaimen mallista tukirautaa.

HUOM! Ennen liitoksen tekemistä hylly täytyy kääntää toisinpäin, jotta tukirauta jää hyllyn takapuolelle. Tukirauta yhdistää kaksi osaa ja tukee rakennelmaa.

Huomioitava, tukirauta pitää tässä vaiheessa hyllypuolikkaita yhdessä vain keskiliitoksen takapuolelta, joten etureuna voidaan kiinnittää esimerkiksi ruuvaamalla ylöspäin vinottain "kokonaisen" hyllypuoliskon puolelta läpi.

Myös kulmat vahvistetaan takapuolelta kulmaraudoilla.



6.
Raudoittamisen jälkeen: kirjahylly on saanut itselleen raamit.


7.
Seuraavaksi lisätään varsinaiset hyllylevyt. Tämä kannattaa tehdä lattialla, ja hyllyn etureuna on jälleen ylöspäin. Hyllyn rakenne on sellainen, että joka toinen hyllylevy on kiinteä (eli ruuvattu molemmilta puolin kiinni pystylautoihin) ja joka toinen tulee kannattelevien ruuvien varaan.

Ensimmäinen kiinteä hyllylevy laitetaan hyllyn "heikommalle" puolelle tukemaan rakennetta.

Hyllyvälit voi tietenkin jokainen päättää itse tarpeidensa mukaan. Meille tuli väliin yksi kapeampi pokkarihylly, joten hyllyvälit eivät ole keskenään kaikki samankorkuisia. Ne on jaettu niin, että hyllyvälit on keskimäärin noin 22cm korkeita.


8.
Vasemmalla puolen näkyy, että kiinteät hyllylevyt on ruuvattu paikoilleen. Seuraavana on vuorossa ruuvien varaan tulevien hyllylevyjen kiinnittäminen. Nämä hyllylevyt on mahdollista kiinnittää myös ulkosivuilta läpi (näin hyllylevy olisi ruuvin päällä vain keskisauman puolelta), mutta se ei ole tarpeellista, sillä hylly on riittävän tukeva jo tässä vaiheessa. Juri ei myöskään halunnut, että hyllyn päädyissä näkyy liikaa ruuvinkantoja. Hyllyn mahdollinen purkaminen (esim.muuton takia) on näin nopeampaa/helpompaa. Tämä työvaihe kannattaa tehdä hyllyn ollessa jo pystyasennossa.

Oikeassa kuvassa: Irtohyllyjen alle tulevat tukiruuvit sijoitettiin silmämääräisesti (toki mittaakin voi käyttää apuna.) Etureunan ruuvi sijoitettiin ensin ja taaemman paikka katsottiin suorakulman avulla, jotta hyllylevy ei jää kallelleen eteen- tai taaksepäin.


9.
Hylly on valmis.


10.
Hylly täytetään.


11.
Hyllyyn jää ihanasti väljyyttä (vielä toistaiseksi.)


Rakentajan huomio: Kaiken voi tehdä paremmin. Kulmarautoja voi lisätä esim.sisäpuolelle ja näin hyllystä tulee vielä vahvempi. Puun kanssa saa olla maltillinen, sillä ajan mittaan se kuitenkin elää ja mitat eivät ole harrastelijarakentajan kohdalla ihan tarkkoja. Kuitenkin haluttuun lopputulokseen pääsee maalaisjärjellä ja innokkuudella.

Puinen kirjahylly halutulla kapeammalla syvyydellä on kaupasta ostettaessa erittäin kallis (varsinkin opiskelijabudjetille.) Kaikkine materiaaleineen kyseinen kirjahylly maksoin n.130e eli hintaa koko kirjahyllykomeudelle tuli n.260e. Sillä kokonaissummalla sai 3,30m leveän ja 2m korkean kirjahyllyn. Eli hyllymetrejä riittää.

Eiköhän tämä riitä nyt vihdoin lukutoukan tarpeisiin. :)

Kommenteista huomasin, että unohdin tärkeimmän.
Nyt minulla on mahdollisuus järjestää kirjani ihan uudella tavalla. Jaan kirjani kotimaisiin ja käännöskirjoihin. Samoin välissä olevat pokkarit on jaettu samalla tavalla.. Aakkosjärjestykseen tietysti.

Keltaiset, siniset ja punaiset kirjastot kulkevat vielä omaa riviään.
Sitten on Jurin musiikki-, filosofia- ja zen-kirjat erikseen.
Tietokirjat erikseen.
Sarjakuvat erikseen, mutta ne ovat makuuhuoneen kirjahyllyssä.
Kirjallisuustieteen kirjat ovat myös erikseen.
Alla näkyy lehtiä vaakatasossa. Siellä on vanhojen Parnasso-lehtien kokoelmani.

30 kommenttia :

  1. Alkoi kiinnostaa, millä perustein järjestät kirjat hyllyysi. Minua ahdistaa, jos kirjani eivät ole aakkosjärjestyksessä kirjailijan nimen mukaan, siis ikään kuin kirjaston hyllyssä. :) Toisaalta tämä aiheuttaa ongelmia: jos samalta kirjailijalta on monta teosta, niiden pitäisi olla mielestäni aikajärjestyksessä, mikä saattaa rikkoa aakkosjärjestystä.

    VastaaPoista
  2. Haah, unohdin tärkeimmän. :)
    Järjestän tosiaan nyt kirjani kotimaisiin ja käännöskirjoihin. Samoin välissä olevat pokkarit. Keltaiset, siniset ja punaiset kirjastot kulkevat vielä omaa riviään. Sitten on Jurin musiikki-, filosofia- ja zen-kirjat erikseen. Tietokirjat erikseen. Sarjakuvat erikseen, mutta ne ovat makuuhuoneen kirjahyllyssä. Kirjallisuustieteen kirjat ovat myös erikseen. Alla näkyy lehtiä vaakatasossa. Siellä on vanhojen Parnasso-lehtien kokoelmani.

    VastaaPoista
  3. Hieno hylly! En näillä aivoilla jaksanut perehtyä rakennusohjeisiin, mutta olen jo jonkin aikaa elätellyt haaveissani ajatusta tuontyyppisestä kirjahyllyratkaisusta, joten pitänee palata tänne, jos toive toteutuu. Vähänkö olisi ihanaa, jos olisi noin paljon tyhjää tilaa kirjoille odottamassa (tosin pianpa se täyttyisi. Tuli myös heti sellainen tunne, että ah, kun pääsisin livenä tutkimaan, mitä kaikkia ihanuuksia sieltä löytyisikään ;)

    VastaaPoista
  4. On ne kyllä kivat!! Ja mukavasti tilaa uusillekin kirjoille, se on tärkeää ;)

    VastaaPoista
  5. Voi Vau! Minä niin odotan omia hyllymetrejä mutta nyt ihailen sinun ihania hyllyjäsi (ihana Juri <3 ).

    Siis todella kauniit ja siististi järjestetyt, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  6. Minäkin huokailen ihastuksesta! Kirjatkin pääsevät eri tavalla oikeuksiinsa oikein mitoitetussa hyllyssä. Upeaa :)

    VastaaPoista
  7. Amma, mie en meinaa oikein ymmärtää noita ohjeita, vaikka itse sanelusta ne kirjoitin. Mutta kyllä niillä sai aika komean hyllyn aikaiseksi, joten tulehan lukemaan sitten myöhemmin, jos teette itse hyllyn. Toisaalta Juri sanoi, että aika maalaisjärjellä tämä on rakennettu, mutta laitetaan silti ohjeet, kun niitä viimeksi kyseltiin. :)

    Kiitos kaikille kehuista. Kirjoja voi tulla lainaamaan ja ihastelemaan, mielelläni otan kirjaystäviä kylään.

    VastaaPoista
  8. Upeat hyllyt ja hieno, havainnollistava postaus niiden rakentamisesta. Olet onnentyttö, kun sinulla on noin upeat hyllyt ja Juri, joka osaa rakentaa ne. <3

    VastaaPoista
  9. Kateus iskee! Teetin samanlaisen, maksoi pitkän pennin. Eikun sentin.

    VastaaPoista
  10. Laura, mutta varmasti se ammattilaisen tekemänä on vielä upeampi!! :)

    Kiitos Katjallekin, mie olen niin onnellinen uudesta hyllystä, enkä haluakaan sitä ihan niin täyteen, jotta tuo ilmavuus säilyy.

    VastaaPoista
  11. Mahtava postaus, vaikken ole itse rakentajatyttöjä. :D Ihanaa, kun jotkut osaa ja viitsii!

    Eniten ihailin viimeisiä kirjapornokuvia. Kyllä massiiviset kirjahyllyt kirjoineen ovat aina yhtä upea näky!

    VastaaPoista
  12. Tsiisus, miten mahtava!Ihanasti tilaa rakkaille kirjoille. Suunnittelin kaksi vuotta sitten oman kirjahyllyni ja yksi asia mitä en kadu, on, että siinä on runsaasti laskutilaa myös muille jutuille kuin kirjoille. Kirjathan viihtyvät paremmin, jos niiden lähellä on kukkia, tauluja, vanhoja lehmänkelloja sun muuta olennaista.

    VastaaPoista
  13. Oi, oi... Mulla ei ole kirjahyllyä ollenkaan julkisissa tiloissa, yhdessä komerossa on seinä täynnä ja makkarissa ylipursuva hylly. Nyt pistän miehen töihin ja teetän kaikki olohuoneen seinät tällaisia täyteen. Yksinkertainen, kirjoja varten tehty hyllykkö on kyllä niin kaunis.

    VastaaPoista
  14. Ymmärsinkö oikein, että olette laittaneet irtohyllyt paikoilleen kummastakin päästään kahden yksittäisen ruuvin varaan? Toinen ratkaisu voisi olla ostaa kaupasta sellaisia pieniä ohuita metallikulmia, joitten päälle irralliset hyllylevyt voisi asettaa. Kulmat kiinnitetään hyllyn pystyseiniin pienillä ruuveilla.

    Tuliko hyllystä kovin painava? Oletteko ajatelleet pölyn kertymistä, kun on kyseessä avohyllyt? Meiltä hävitettiin lopulta koko kirjahylly vaimon toivomuksesta, kun hyllyt ja kirjat keräsivät niin paljon pölyä.

    Mutta hieno hylly ja onneksi olkoon uudelle kotikirjastolle!

    VastaaPoista
  15. Hyllyt ovat niin tiiviit, joten pölyä ei ollut ainakaan edelliseen hyllyyn kertynyt juurikaan, joten uskon, että tämä uusi tulokas pysyy yhtä puhtaana.

    Hylly ei ole ollenkaan painava (vertaan siihen, että aiemmin oli lastulevystä kirjahylly) ja on tosi tukeva. Siksi nuo yksittäiset ruuvit riittivät tähän hyvin. Olisi voinut tosiaan käyttää noita metallikulmia, mutta ei ollut tarvetta tällä kertaa.

    VastaaPoista
  16. Oih, mitä hyllyjä! Yksinkertaisen kauniita, asiansa ajavia. Pysyvätkö ne hyvin pystyssä ilman seinään kiinnittämistä? (Hankin aiemmin syksyllä lisähyllyjä Ikeasta, lasiovellisia, ja ne piti tietenkin kiinnittää seinään, muuten olisivat kaatuneet...)

    VastaaPoista
  17. Katri, pysyvät pystyssä hyvin ja hylly on todella tukeva. Ei hötky eikä nitku. :)

    VastaaPoista
  18. Upea hylly! Eikä hinnalla pilattu. Jos joskus tulee (toisessa isommassa asunnossa) tarve noin isolle hyllykölle, niin melkein voisi itse harkita sellaisen puurtavansa!

    Mutta jos noita hyllyjä ei lainkaan käsittele, niin onko ne hankala putsata? Itse kun harrastan tällaisia tempauksia, että revin kaikki kirjat hyllystä alas, pesen kirjahyllyn ja kirjojen kannet (ja joskus imuroin hellästi pölyjä kirjoista).

    VastaaPoista
  19. Vaikea tuosta on esim. punaviinitahrat pestä, jos semmoisia sattuu kirjahyllyssä olemaan. :)

    Pölyt saa kyllä helposti pois, mutta vielä ei ollut tosiaan kertynyt, kun ovat aika tiiviit.

    Mullahan oli aluksi tuosta vain puolet, mutta lopulta tarvitsimmekin isomman kirjahyllyn.

    VastaaPoista
  20. Onko hyllyt kiinnitetty takana olevaan seinään? Pikaisesti silmäilemällä en löytänyt asiasta mainintaa... Taidanpa pyytää miehen illalla koneen ääreen, jospa hän innostuisi rakennusprojektista ;)

    VastaaPoista
  21. Ei tarvi tosiaan kiinnittää seinään, hyvin pysyy pystyssä omin avuin. :)

    VastaaPoista
  22. Aivan mielettömän upea! Kyllä se omatekemä aina on kaupasta ostettua parempi ja henkilökohtasempi :P

    VastaaPoista
  23. Eksyin blogiisi juurikin noilla hakusanoilla ja ohjeet olivat just sitä mitä kaipasinkin, kiitos!! Näillä ohjeilla mekin ehkä saadaan kirjahylly tehtyä:) Ja tervetuloa käymään minunkin blogissani: http://abitfunktional.blogspot.com.

    VastaaPoista
  24. Jo silloin, kun postasit tämän vihjailin miehelleni, että tuollainen olisi hieno. Nyt viimein hän alkaa tehdä unelmieni hyllyä, nämä ohjeet toimivat hyvinä vinkkeinä, vaikka omastamme tuleekin vähän erilainen.

    VastaaPoista
  25. Hieno hylly, kyllä itse tehty on aina itse tehty! Ehkä tosiaan lapsi- tai eläinperheeseen suosittelisin kaikille seinään kiinnittämistä. Uskomattomia hyllyjen kaatumisia on nähnyt ja kuullut kuluneina vuosina.

    VastaaPoista
  26. Jos omistaa porakoneen eikä tykkää ruuvinkannoista, niin irtohyllyjen kannattajiksi voi laittaa myös tapit, esim. clasulta saa sekä puutappeja että metallisia hyllynkannatintappeja. Poraamalla ylimääräisiä tapinreikiä (mitä ei tietenkään tarvitse tehdä...) hyllyjä voi sitten vähän vapaammin siirrelläkin. Helpompi homma kuin miltä ensin vaikuttaa kunhan on tarkkana mittojen kanssa ja katsoo ettei poraa läpireikää!

    VastaaPoista
  27. Kiitos ohjeesta, rakensimme viikonloppuna yksiosaisen (80cm leveä) kirjahyllyn ohjeiden mukaan ja hyvä tuli! :) Sitä saa sitten helposti laajennettua kun tulee tarve.

    VastaaPoista
  28. Ihania kommentteja! Erityisen mukava kuulla, että ohjeidenmukaan on hyllyjäkin rakennettu!!

    VastaaPoista
  29. Kiitokset ohjeista! Näillä ohjeilla rakennettiin juuri hieno hyllykkö kotiin. Erityisesti kulmaraudat olivat hieno keksintö.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!