12.10.2011

Miika Nousiainen: Metsäjätti


Miika Nousiainen: Metsäjätti. Otava, 2011. 286s. Kansi: Markus Pyörälä.
Miika Nousiaisen uutuusteos Metsäjätti oli täydellinen palkinto itselleni pitkän työprojektin jälkeen. Olen odottanut Nousiaisen uutuutta, sillä ihastuin Vadelmavenepakolaisen ja viihdyin myös jotensakin toisen teoksen Maaninkavaaran parissa. Odotin, että luvassa olisi kepeä kertomus puuteollisuudesta. Olin tottunut siihen, että Nousiaisen kirjat ovat kyllästetty pienillä tiedonjyväsillä ja niihin on varmasti tehty tuntikausia pohjatyötä, joten minulla oli valmiiksi vahvat etukäteisodotukset.

Kirja tarttui Akateemisesta viime viikon perjantaina matkaani (tai itseasiassa valtuutin puolison ostamaan sen minulle, koska se pitkällinen työprojekti jatkui myöhään perjantai-iltaan asti) ja ajattelin, että kas, nytpä nauran huolet ja väsymykset nurkkaan. Odotin paljon. Sain enemmän.

Metsäjätti on näistä kolmesta teoksesta ehdottomasti vahvin. Se on kepeästi kirjoitettu, mutta siinä on surullinen, todentuntuinen ja koskettava vire, joka pitää otteessaan. Luin lopulta kirjan yhtenä päivänä, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni. Tarinassa oli imua ja päähenkilöiden vuorovedoin tapahtuva kerronta jaksotti lukemista niin, että halusin koko ajan ahmia vielä seuraavan ja seuraavan luvun.

Kertojat ovat lapsuudenystäviä. Pasi Kauppi on muuttanut kotiseudultaan Törmälästä Helsinkiin 19-vuotiaana, koska pääsi Kauppakorkeakouluun opiskelemaan ja sai samalla tilaisuuden jättää kipeän menneisyyden taka-alalle. Janne Lahtinen ei puolestaan valmistunut edes paikallisesta lukiosta. Hän ei tavoittele elämässään mitään, koska hänen äitinsä on iskostanut ajatuksen unelmien perässä juoksemisen typeryydestä. Kun mistään ei haaveile, eikä mitään kunnolla yritä, ei voi pettyäkään. Janne työskentelee Törmälän vaneeritehtaalla, kuten lähestulkoon kaikki muutkin Pasin vanhat luokkakaverit ja heidän vanhempansa. Törmälän poliittisessa ja henkisessä ilmapiirissä ei ole vuosikymmeniin tapahtunut muuta muutosta kuin se, että pessimistinen herranpelko on ulottunut tutusta suomenruotsalaisesta tehtaanomistajapatroonasta koskettamaan nyt suurta globaalia Metsäjätti-konsernia ja sen kasvottomia päättäjiä. Ennakkoluulo, pelko ja pessimismi näyttäytyvät törmäläläisten luonteen kaunistuksena kuin kulahtaneet rentunruusut ojanpenkassa.

Törmäläisten ihmistyypin voi hahmottaa kuvittelemalla itsepäisen pohjalaisisännän, joka on savolaisittain kiero, hämäläisittäin empivä ja puhuu kuin karjalainen, mutta pääasiassa huonoja juttuja.

Vaikkei Metsäjättiä olisi "omistettu isälle, isoveljelle ja kaikille muille suomalaista metsäteollisuutta pystyssä pitäneille", tuntuisi se silti omakohtaiselta, omaelämäkerralliselta, rehelliseltä. Pasin ja Jannen muistellessa 80-luvun lapsuus- ja nuoruusvuosiaan, levyhankintoja, Metallican konserttia, pelimatkoja, kujeita ja kolttosia, miettii lukiessa alinomaan että tämä on varmaan tapahtunut kirjoittajalle itselleen. Nousiainen on tarkka pohjatyössä, mutta nyt ei ole kerätty urheilusankareiden tilastoja tai ruotsalaisten Olof Palme -teoksia, vaan kahden lapsen, nuoren, miehen ajatuksia, kun omaa paikkakuntaa uhkaa työttömyys, alkoholismi, lama, perheväkivalta ja syrjäytyminen.

Rankkoja aiheita, mutta tekstin kepeys pitää lukurytmin reippaana. Aihe ja sen todentuntuisuus nappaavat rinnasta, mutta sanojen sujuvuus tasapainottaa yhteiskunnallisen otteen tehokkaaksi kritiikiksi, sormien osoittelun ja nurkista huutelun sijaan.

Jollakin on valta sanoa, että voittoisa vuosi ei ole riittävä. Että ihmisten jatkuva panostus työhönsä ei tuota tarpeeksi voittoa. Työntekijä, joka on tyytyväinen pikkujouluissa saamaansa firman fleece-pusakkaan ja tuntee ylpeyttä työstään ei ole arvokas, mikäli joku jossain tekee hetkellisesti työn halvemmalla ja siitä saa enemmän voittoa. Vaikka sen työn siirtäminen olisi ekologisesti, eettisesti, moraalisesti ja logistiikankin kannalta kestämätöntä pitkällä tähtäimellä. Jos se tuottaa voittoa sille tilivuodelle tarpeeksi pitääkseen osakkeenomistajat tyytyväisinä, se on joidenkin mielestä järkevää.

Tästä Metsäjätti puhuu, mutta ei näin vakavasti. Se on myös tarina lapsuudenystävistä, jotka pitävät yhä Metallicasta.

17 kommenttia :

  1. Pidin Vadelmavenepakolaisista tosi paljon, mutta jotenkin tämän suhteen olen ollut epäröivämpi, että luenko. Nyt kyllä nousi TBR-listalle, kiitos Hanna!!

    VastaaPoista
  2. Olen ollut kahden vaiheilla, pitäisikö tuo hankkia ja lukaista. Pidän kovasti Miikan teoksista ja muutenkin mies on sympaattisen oloinen. Mutta joo, kai se pitää lukea, kunhan saan tuota toista kirjakasaa ensin hieman matalammaksi. :)

    VastaaPoista
  3. Nousiainen kävi meillä töissä yksi päivä ja mulla meni ihan jauhot suuhun, koska hän oli livenä vieläkin komeampi kuin kuvissa ;) Ja oikein sympaattinen myös.

    Minä en ole lukenut vielä yhtään hänen kirjaansa. (Noloa?) Ehkä aloitan tästä. Aihe kiinnostaa, ja arviosi oli hyvä. Milloinkohan sitä vain ehtisi...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanna. Pitää entisenä metsäteollisuuden työntekijänä ehdottomasti lukea. Varsinkin kun pidin erityisesti Maaninkavaarasta tosi paljon.

    VastaaPoista
  5. Minäkin pidin Vadelmavenepakolaisesta paljon, Maaninkavaaraa en ole vielä lukenut. Tämä on jo lukupinossa ja odotan sinun arviosi jälkeen paljon tältä. Kiitos!:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos telepaattisesta teosta! :) Ajattelin juuri illalla, ettei kukaan bloggari ole tainnut kirjoittaa tästä teoksesta, joka kiinnostaa minuakin suuresti. Luulen, että ostan tämän isälle joululahjaksi, mutta luen kirjan itsekin. ;)

    Nousiainen puhui Metsäjätistä niin vakuuttavasti Otavan taannoisessa lehdistötilaisuudessa, että kiinnostus heräsi heti. Minusta on hienoa, että hän on uskaltautunut "pitkitettyjen vitsien" parista tällaiseen, vakavampaan kirjallisuuteen; eihän ole takeita, että lukijat seuraavat perässä, jos vaihtaa tyyliä. Metsäjätti kuulostaa hyvin onnistuneelta kirjalta - ja tärkeältä, varmasti monelle tärkeältä niin yksityisellä kuin yleiselläkin tasolla.

    Kiitos arviosta ja onnea työurakan päihittämisestä!

    VastaaPoista
  7. On totta, että tyyli vaihtaminen on aina vähän riski, mutta kertoo myös kehityskyvystä ja kunnianhimosta kirjailijana. Mie ehdin lukea tämän tosiaan jo viime viikonloppuna, mutta blogiini en ehtinyt sitä ajatella kuin vasta eilen yöllä. Ihana, että kirja ja tekstini on saanut positiivisen vastaanoton.

    VastaaPoista
  8. Metsäjätti kiinnostaa minua aivan valtavasti (heh, jätti ja valtava samassa lauseessa). Olen lukenut Nousiaiselta sekä Vadelmavenepakolaisen että Maaninkavaaran ja mielessäni jo niissä on nähtävillä surullisuus tai jonkinlainen tragedia. Kirjat ovat hauskoja, mutta samalla aika vakavia.

    On jotenkin hyvä kuulla, että Metsäjätiltä voi odottaa vielä enemmän, että se on ehkä vieläkin parempi.

    Nyt pitäisi vaan päättää, että ostanko vaiko lainaanko kirjan. :)

    VastaaPoista
  9. kaupungin kirjastolla oli 49 jonossa jo, vaikka kirja ei ole edes vielä saapunut kirjastoon.

    hmm.. jos jokainen pitää tuota kirjaa lainassa kuukauden ja kirjoja on 8 niin palailen asiaan puolen vuoden kuluttua... :)

    VastaaPoista
  10. Minulla on Nousiainen vielä lukematta, vaikka meillä kyllä on nuo kaksi ensimmäistä kotona hyllyssä. Ehkä nyt pitäisi vihdoin kokeilla, kirjoitat sen verran vetävästi.

    Ja tällainen aihe kiinnostaa nyt, varsinkin sen jälkeen kun kuuntelin Anssi Kelan Aukio-levyn, jossa ei nyt ole ihan samaa mutta olin nyt havaitsevinani jotain kaikuja. :)

    VastaaPoista
  11. Mie halusin saada tämän mahd.pian, joten kävin ostamassa, vaikka nettikaupasta olisi ollut halvempi, en vain malttanut odottaa edes postitusta.

    Ostin eilen myös Westön kolumneista kootun teoksen, josta lisää myöhemmin.

    Katja, tämä on eri tavalla hauska ja eri tavalla vakava, kuin mitä odotin.

    VastaaPoista
  12. Hanna, luin tämän mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa mitään. En siis lukenut postaustasi vielä, mutta palataan asiaan!

    Nousiainen on jotenkin niin herttainen, että kirjoistakin on siksi helppo pitää. :)

    VastaaPoista
  13. Olen tykännyt kahdesta edellisestä Nousiaisesta paljon ja tämänkin kanssa on odotukset korkealla. Kiitos arviosta!

    VastaaPoista
  14. Minä en ole lukenut Nousiaisen aiempia, mutta tässä on kiinnostava aihe. Paperiteollisuuden merkitys nousi erityisen selvästi näkyviin silloin kun muutin Lappeenrantaan opiskelemaan vuonna 2000. Olihan Kainuussakin paperiteollisuudella tärkeä rooli, Kajaanin tehdasta on joskus maailman aikaan sanottu "leivän tuojaksi", niin tärkeä työllistäjä se oli. Mutta Lappeenrannassa oli minusta vallalla todella laajalti sellainen henki, että hienointa maailmassa on olla töissä paperitehtaalla.

    Lappeenrantaan tuli muutenkin paljon opiskelijoilta Kymenlaakson seudulta, joten vahva paperiteollisuushenki näkyi sikäläisissäkin. Vielä 2000-luvun alkupuolella niillä, jotka pääsivät kesätöihin paperitehtaalle, meni hyvin: palkat olivat paremmat kuin kellään, kesätyöläinen tienasi todella hyvin. Mutta jo siinä vaiheessa kun valmistuin (vuonna 2006) oli tilanne muuttunut: moni paperialaa tai siihen liittyviä aloja opiskeleva jäi ilman kesätöitä tai vakityötä, kun tehtaisiin ei enää palkattukaan samalla lailla. Toimintojen supistaminen ja alasajo oli tainnut siihen mennessä jo alkaa.

    Mulla on vähän kaksijakoinen suhde näihin "nyyh kun jäin työttömäksi paperitehtaalta, koko sukuni on ollut täällä töissä" -juttuihin. Toisaalta ymmärrän hyvin että onhan se traagista, varsinkin vanhemmilla työntekijöillä. Mutta entä nuorilla? Mä olen ollut 90-luvun laman aikaan vasta koululainen, mutta jotenkin siitä lama-ajasta jäi selkärankaan sellainen "pahimman pelko" työelämää ajatellen, sellainen olo että kaikki on epävarmaa ja koska tahansa voi tulla potkut. Joten se ajatus on ainakin minuun vaikuttanut siten, että työntekijänä/hakijana pitää yrittää tehdä itsestään mahdollisimman hyvä "tuote", jotta olisi mahdollista olla töissä tai tarvittaessa päästä uusiin työpaikkoihin. Sitä ajatusta ei ehkä ole ollut näillä, jotka ovat laskeneet kaikkensa sen varaan, että tutulla paperitehtaalla voi olla töissä eläkepäiviin saakka, eikä muuta tarvitse miettiä.

    VastaaPoista
  15. Ooh, jos tämä on noin hyvä kuin kuvaat, on mentävä kaupan kautta. Olen pitänyt Nousiaisen edellisistä kovasti sekä huumorin että tragiikan vuoksi, mutta tämä ei aiheeltaan vakuuttanut ihan heti. Mutta pakko tämä on kyllä lukea. Itsekin olen muuttanut pikkkupaikkakunnalta aikoinaan opiskelun ja työn perään, en jäänyt odottelemaan, että niitä jostain ilmaantuisi, kun ei mitään ollut näkyvissä. Ja minulle ratkaisu oli muutenkin aivan selvä ja toivottu. Mutta se ei ole oikein, että ihmisten on jätettävä kotiseutunsa pakon edessä ja suurin osa maasta on asumatonta, kun kasvukeskuksiin pakkaudutaan palkan takia. Niitä työnantajia pikkupaikkakunnilla vain ei ole riittävästi - jos se yksi iso lähtee, vaihtoehtoja ei monelle käytännössä jää.

    VastaaPoista
  16. Hei Hanna blogissani on tunnustus sinulle! :)

    VastaaPoista
  17. ja mulla on päinvastoin: kuulun siihen vähemmistöön, joka ei ollut vadelmavenepakolaisesta ihan haltioissaan, joten mua kiinnostaa tämä vakavampi nousiainen etenkin tämän arvion jälkeen. ;) kiitos hanna!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!